Palaute

Blogi  

Näytä vanhin merkintä ensin

Jarruttelua espanjalaisittain
sunnuntai 25.11.2007 klo 23.05 (tallennus 25.11.2007 klo 23.34)

Tiistaina tein elämäni sujuvuuden suhteen päätöksiä: lopetin toisen webmasterin pestini. Teki henkisesti hyvää, joskin heti eräs olisi halunnut mun tekevän jotain. Ilmoitin, etten enää tee niitä hommia, mutta voin pyydetyn asian tehdä. Kun illalla muistin asian, oli joku tehnyt asialle jotain. Olin vain tunnin myöhässä.  

Loma oli ja meni. Vain kerran joku töistä kaipasi mutta asia ei ollutkaan niin tärkeä, koska kerrottuani olevani lomalla puhelu päättyi. Enkö sittenkään ole korvaamaton?!? Olipa huonot ilmat lomailuun. Ei tullut itsensä aktivoinnista mitään, kun vettä satoi, kuten on tänäänkin satanut.

Eilinen oli valoisa päivä sekä ulkona että erityisesti henkisesti. Kävimme ystäväni kanssa Tampesterissa ajellen mennessä kirkkaassa auringonpaisteessa pitkin jäistä lumisten puiden reunustamaa 130-tietä (entinen kolmostie). Olipa upeita maisemia! Autojakaan ei ollut häiritsevän paljoa ja maisemia ehti ratissa ollessa ihastellessa. Perillä nälkä yllätti pahemman kerran ja löysimme hätäavun kahvilasta, jossa kartturini halusi käydä. Sellainen ranskalaismainen kahvila 50m Finlaysonin eteläpuolella, jossa tarjoilija kysyi heti ulko-oven sulkeuduttua mitä saisi olla. En yhtään ihmettele, miksi taisteluparini halusi sinne mennä. Sen jälkeen totesimme, että voisi lähteä kotiin.

Päiväteeseudulle päästyämme menin Brakulle luistelemaan. Keskusteluissa oli vihjausta, että joku olisi menossa luistelemaan. Olihan siellä luistelijoita mutta ei ketään tuttuja. Tunnin verran luisteltuani yksin päätin neuvoa erästä ulkomaalaista mieshenkilöä, jolla yritti kovasti oppia jarruttamaan. Halu oppia oli niin kova, että kaatumisen uhalla hän jarrutti kerta toisensa jälkeen. Hetken kuluttua neuvottavia oli viisi, joista kaksi oli miehiä. Kaikki olivat Espanjasta ja ensimmäistä kertaa elämässään jäällä luistimilla. Porukkaan kuului eräs vaaleampi neito, jonka luistelu sujui varsin vauhdikkaasti. Autoin erästä kiharapäistä ja suklaasilmäistä Elenaa todistamaan kuvaten hänen kamerallaan videota koko porukan luisteluista minua kohti. Hänen kanssaan juttelin varsin paljon jäällä ollessa ja pakko on vähän myöntää tykästyneeni häneen. Outoa, miten joku etelän asukki haluaa oppia luistelemaan niin paljon kuin hän haluaa! Kerroin hänelle jopa paljonko Brakun kausilippu maksaa opiskelijalle. Onneksi olin katsonut senkin asian.

Mies, Roberto, jota olin ensin mennyt opettamaan, pyysi minua mukaan baariin yhdelle, kun olimme pukuhuoneessa kymmentä minuuttia ennen kentän sulkemista. Kalliosta löytyi kuin löytyikin kuppila, johon mahduimme. Otin limun, koska olin tietenkin autolla liikenteessä. Claire (vaalea neito) ei jatkanut iltaa kanssamme. Sain tietää heidän olevan vaihtarina TAIKissa kesäkuuhun saakka. Olivat erittäin iloisia saadessaan paikallisen luistelunopettajan ja opetin illan aikana hieman suomeakin. Muun muassa tulin sanoneeksi terveydeksi, kun eräs heistä aivasti. Ilta loppui mukavasti erottuamme sovussa ja he ainakin väittivät vilpittömän oloisesti, että olisi mukava törmätä Brakulla uudelleen. Sain hyvän syyn käydä säännöllisesti luistelemassa. Muunkin kuin kipeät takareidet ja pakarat...

Kommentit:
J-P 26.11.2007 klo 08.35
Jos nykyinen ammatti alkaa kyllästyttämään, on tuossa ainesta uudeksi uraksi! Pitänee hankkia luistimet, että voi tulla seuraasi skrinnaamaan jonkun kerran. Jos seura kelpaa JA niitä nättejä neitoja riittää muillekin! =)
Minya 26.11.2007 klo 17.20
Onhan toi nyt aika paha.. et antanu numeroa, et vois luistelunopea tilata muina aikoina. No tee vaikea valinta ja sit ilmottelet tuutko pikkujouluilee meijän kans...