Palaute

Blogi  

Näytä vanhin merkintä ensin

Maaliskuu 2007

10 aamua and counting
sunnuntai 18.3.2007 klo 20.33 (tallennus 18.3.2007 klo 21.06)

Now playing Guns N' Roses ♫ Get in the Ring

Taas hujahti viikko! Töissä tahti ei laantunu mennäviikolla, kun töihin palannut meni selän vuoks saikulle ens viikon loppuun. Sen verran on tullu totuttua, että ehdin jotain omia asioitakin ajatella oman yksityiselämän - sikäli kun sellaista on - puitteissa.

Rahatilanne osoittautui varsin öh vaatimattomaks, kun palkka meni jo ennen tuloakaan. Investointejakin pitäis tehdä: uudet talvinakit kevään alennusmyynneistä, kaks viikkoa lomaa parin viikon kuluttua sisältäen reissun Ranualle, Turun suuntaan ja Lauttasaareen aikidoleirille sekä optikon penkille pitäis istua viimein.

Takatalvi tais alkaa tänään. Aamulla arska paistoi niin kauniisti, että päätin lähteä Korkkikseen. Kun pääsin sinne, vesihöyry teki invaasion arskan eteen. Pari tuntia riitti valoa räpsiä mutta sitten alkoi tulla märkiä rättejä taivaalta. Mutta mielenkiintoisia häkkiratkaisuja saarella: amurintiikerit Lara ja Tsaari samassa häkissä, kuten myös aasianleijonat ja lumileopardit. Muutamia kivoja kuvia sain sinitiaisesta puunoksan silmujen kimpussa.

Erakkomaisuus alkaa oikeasti pelottaa, kun tuntuu olevan mukavampi naputella vaikka webbisivuille jotain uutta (ei näille mun omille sentäs vaikka pitäis sitä kuvakommentointijuttuakin koodailla) kuin mennä baariin tai nähdä jotakuta. Tosin en jaksa/viitsi/kehtaa soitella - varsinkaan pariutuneille - kavereille ja kysellä tehtäiskö jotain. Jotenkin nykyaikana tuntuu, että yhteiskunnassa on liikaa paineita suunnitella tekemisensä myös vapaa-ajalla. Ihan kuin kalenterin määräävyys ei riittäis vain työajalle.

Toinen asia, joka tuli mieleen ja mikä ahdisti mua tänään kotiin tulemisen jälkeen, oli tuo eduskuntavaali. Avasin mesen auki ja sain kuulla olevani huono kansalainen, kun en ollut käynyt äänestämässä edes tyhjällä lapulla. Nojoo, ihan noilla sanoilla ei keskustelua käyty, mutta kuulemma äänestämättömyys ei oo kannanotto. Mun mielestäni se nimenomaan on, koska esimerkiks äänestysprosenttia seurataan enemmän kuin tyhjiä lappuja. Tyhjä lappu tai Aku Ankka kertoo ihan toisen tarinan. Miks pitäis äänestää tyhjää, kun vois raapustaa ihan minkä tahansa numeron listalta siihen lappuun?

Okei, ihan tosissani en oo seuraillu tota lupailushowta, koska tosi harva pystyy lupaustaan pitämään. Sitäpaitsi Suomen eduskuntavaali on muistaakseni enempi puolue- kuin henkilövaali. Eli kaikki ehdokkaat eivät oo samalla viivalla (laskentasääntö). Yleensä on myös mennyt, ettei mun mieleinen ehdokas ole ollut vaalipiirissäni. Kaikessa henkilökohtaisessa erakoitumisessani ja työpaineissani päätin olla murehtimatta asiasta. Ainahan, jos oikein haluaa vaikuttaa, voi lähetellä sähköpostia sopiville kansanedustajille aloitteiden tai ehdotusten muodossa.

Katse kohta kohti ens viikon haasteita... Vielä vähän aikaa nojatuolilla lojumista.


Lisää kommentti
15 aamua lomaan!
sunnuntai 11.3.2007 klo 19.36 (tallennus 11.3.2007 klo 20.17)

Taas on menny viikko. Alkuviikon ajan töissä oli suhteellisen hiljaista mutta koko viikko kaatui niskaan perjantaina. Hyvä niin, koska toivoin jotain kaaosta pitkin viikkoa. Sen verran ressaavaa kuitenkin, ettei omasta elämästä oo oikein tullu mitään. Eduskuntaehdokastakaan ei oo ehtiny edes vilkuilla.

Maanantaina taisin eksyä Bike Planetin sivuille ja sen sähköiseen pyöräkuvastoon. Alkoi nimittäin kutkuttaa ajatus vuoden 1994 mallistoa olevan maastopyörän korvaamisesta uudella vastaamaan nykyminän vaatimuksiin ja pyörän käyttötarpeisiin. Taitaa jäädä ostamatta, kun tahtoisin jonkun hybridin jousitetulla etuhaarukalla ja levyjarruilla. Lisäoptioitakin siihen varmaan pitäis hankkia, koska ilman klosseja ja takapakkaria en osais sillä sotkea. Olis myös kiva, jos sais sen halvalla.

Tiistaina kävin auttamassa ystävää hädässä ja porailin yhteensä neljä ruuvia hänen kämppänsä seinille. Sain vaivan palkaks teetä, loistavaa juttuseuraa ja lähtiessä sympatiaakin. Keskiviikkona olin sen verran hajalla, etten jaksanu mennä treeneihin. Torstai meni perjantaita odotellessa, jolloin menin iltasella Vltavaan, kun siellä piti olla miitti.

Olihan siellä jotain sättäreitä, mutta röökin katku, taustamöly ja pieni pöytä latisti ainakin mun fiiliksen. Harrastin tylsyyttä lähtemällä pois, kun muut vaihtoivat karaokemestaan. Loppuilta meni eksyessä YouTubeen Jebalynin blogin linkkejä klikkaillen. Nauroin mahani kipeäks muidenkin standup-viteoita kattellessa.

Lauantaina parantelin päänsärkyä ja myöhemmin sekaantunutta masua kotona. Sain henkilökohtaisen kutsun koti-illanviettoon mutta piti kieltäytyä. Vastauksena sain "Höh, tylsä " Eli tylsyyttä kahden illan ajalta taitaa todistaa, että saatan jopa olla tylsä.

Tänään arska paisteli kananmunia urakaks saakka, joten päätin hakea fillarin tallista. Konalan Shellillä tarkastin rengaspaineet ja tarvetta olikin: +1,5 ilmakehää lisää kumpaankin vanteen ympärillä asuvaan kumiputkeen. Kauden alkulenkille tuli siten mittaa 400m enempi mutta poljin 8,5km lenkin yllättävän nopsaan nimittäin puolessa tunnissa olin taas kotipihalla. Tosin keuhkot olivat ihan pihalla. Soittokello pitää uusia, koska se ei oikein toimi. Tuntui, että koko fillari on hajoamassa alle, mutta oonkin tottunut varmatoimiseen pyörään. Kitinää ja melkoisen raskasta menoa. Ja unohdin vaipankin (ne pehmustetut fillaripöksyt) kotiin.

Siinä puolen tunnin pään tuulettamisen aikana sain päähäni mennä Tiksiin treeneihin. Ensteks oli tunti puukkotekniikkaa ja toinen tunti tehtiin aseetonta tekniikkaa. 1,5h jälkeen alkoi päätä särkeä ehkä nestevajauksen vuoks mutta onneks tahtia sai hidastettua kömpimällä tatamilta ei-niin-nopeasti-kuin-vois-nousta. Tavoitteena on suoriutua pääsiäisleirin kaikista treeneistä. Sen näkee sitte neljän viikon kuluttua. Nyt on lihasväsymyksen ja tekemisen tunteen vuoks hyvä olo!

Niijuu, jossain välissä loppuviikosta päätin säätää viimein monksunetin värejä, minkä oot varmaanki jo huomannu. Räpsyjen toimintalogiikka on menossa uusiks, koska sinne haluan kommentit ja salasanasuojatut osiot.


Lisää kommentti
Ostetaan elämä - halvalla ;)
sunnuntai 4.3.2007 klo 18.30 (tallennus 4.3.2007 klo 18.58)

Teki mieli kirjotella jo viikolla, mutta päätin mölyn hieman vaimentua ajatusten käsittelyn vuoks...

Tosi helposti pääsee (tai joutuu) hyllylle oma yksityiselämä - jos sellaista on tälläisellä hepulla. Töissä alkoi tiistaina varsin mielenkiintoiset ajat: puolet tiimistä saikulla. Ens viikolla sama miehitys lomien ja saikkujen ansiosta. Sen verran paljon tekemistä, että pitää olla muistutus pitää taukoja. Enhän muutenkaan tasapainoillu harteillani kuin parin tai kolmen työntekijän hommien kanssa. Mennyt viikko ja tuleva viikko menevät filosofialla "yks tulipalo kerrallaan" enkä aio tehdä yhtään tippaa ylitöitä. Kolleegat ihmettelivät, miten jaksan taakan alla. Kuulemma hyvin.

Oon "tilannu" ens viikolle pari kriisiä tai ainakin hurjan määrän yhteydenottoja, jotta saadaan vielä lisää koulutettavia resursseja, koska ei tuo tuleva äitiysloman verukkeella rekrytoitava tule mitenkään riittämään. Menin sekaisin laskuissani, kuinka monta kertaa resurssien määrä oli puheenaiheena. Koko talossa on resursoinnista pulaa ja firma haluaa kasvaa kaikessa muussa suhteessa paitsi ei työntekijöiden määrässä, mutta johto ei taida ymmärtää rekrytointikiellossaan, ettei niin voi jatkua. Se siitä varamiesjärjestelmästä, "ai mistä?" kysyi viikolla eräs duunikaveri. (Niijuu, ja toivon, että oon kirjottanu tarpeeks ylimalkaisesti tilanteesta.)

Tiistaina kävin tuoreeltaan avautumassa porukoilla, keskiviikkona kävin treeneissä ja perjantaina eksän kanssa paransin maailmaa illan. Siinäpä ne viikon ei-duuni-aktiviteetit. Perjantaina yks kaveri soitteli ja ilmotti, että olis ollu tulossa Stadiin viikonlopuks. Olin soiton aikaan töissä ja oli jo silloin fiilis, ettei jaksa ketään, jota ei tunne hyvin. Eilen olin tokkurassa ja katselin sarjoja ja leffoja yksinäni kotosalla. Tänään erakkofiilis jatkui ja tuli tehtyä yhtä webbisivustoa eteenpäin viitisen tuntia ennen kuin siitä kysellään. Suljin just mesenkin, kun ei jaksa jutella kenenkään kanssa ja alkoi kolme jutteluikkunaa vilkkua samaan aikaan. Kirjottelin niihin, ettei jaksa jutella nyt. Sorge.

Ei jaksa kertoa kuulumattomuuksia. Ehkäpä vois saada intoa säätämällä tätä kotiluolaa vähän siistimpään kuntoon. Btw, en ostanu monitoria vielä; kuulemma fiksu siirto eksän mielestästä. Kiitos, että oot olemassa ja elämässäni edelleen!


1 kommentti